Geenipooliprojekti

Olen niitä kissaharrastajia, jotka on vuosia toitottanut lausetta "en varmasti ikinä omista naarasta, saatika kasvattaisi pentuja" ja tässähän sitä sitten ollaan. Kasvattajana ja tekemässä jotain sellaista, mitä en usko vielä itsekään. Olen aina ollut aktiivisena rotujeni osalta harrastuksessa sekä jalostuksessa, tosin omistamalla "vain" siitosuroksia. Rotujen monimuotoisuus on jollain tasolla aina kiinnostanut ja sukutaulut erilaisin perimineen ja linjoineen erityisesti. Olen ollut tarkka siitä, kenelle / mihin linjaan annan uroksiani käyttöön sekä pitänyt huolen, ettei niitä käytetä "liikaa".

Rotukissaharrastukseni alkoi manxien ja cymricien parissa, missä yksilöiden määrä oli kovin pieni ja rotuun käytettiin monimuotoisuuden lisäämiseksi satunnaisesti noviiseja. Pentuja rekisteröitiin keskimäärin 15kpl vuodessa. Nykyinen rotuni ocicat kuuluu rekisteröintimääriltään kolmoskategorian alapäähän ja niiden rekisteröintimäärät ovat laskusuunnassa. Huippuvuosina pentujen määrä oli lähemmäs sata, nyt reilu 30. Toivottavasti suunta saadaan kääntymään ja jalostusmateriaalia samalla kasvatettua.

Hiukan rodun historiaa

Rotu on peräisin 1960-luvulta Yhdysvalloista, jossa sattumalta syntyi täplikäs pentu, siamilaisen ja abessinialaisen yhdistelmästä. Se oli ulkonäöltään villi, mutta luonteeltaan kiltti, seurallinen, avoin, vilkas ja leikkisä. Ihan juuri sellainen, kuin ocicat on edelleen!! Suunnitelmallisen kasvatuksen käynnistyttyä tovi myöhemmin, toisen sattuman kautta rotuun yhdistettiin amerikkalaista lyhytkarvaa, joka toi mukanaan kehoon jäntevyyttä ja hopeavärityksen. Näin meillä oli lopulta täplikäs rotu ja siinä 12 eri värimuunnosta. Villikissaa ei ole rotuun koskaan käytetty, vaikka sillä "villi"-ilme onkin. FIFe hyväksyi rodun 1.6.1992 ja Suomeen ensimmäiset ocicatit saapuivat vuonna 1993. Suurin osa suomalaisista kissoista onkin perimältään näiden tuontikissojen jälkeläisiä.

Rodun jalostus

Suomessa käynnistyi ocicatien kasvatus melko vauhdilla, muutaman aktiivi kasvattajan toimesta. Uusi rotu oli mielenkiintoinen, hiukan erilainen ulkonäöltään kuin mihin oli totuttu. Tänäpäivänä aktiivisia ocicat-kasvattajia on Kissaliiton alaisina 10­-15 kappaletta. Osa kasvattaa satunnaisesti, osa 1-2 pentueen vuosivauhdilla ja osa sitten enemmän.

Jalostusmateriaali on rodussa käynyt melko kapeaksi, koko euroopan tasolla ja erikoisluvilla on abessinialaista rotuun käyttäneet jo useampikin, mutta lähinnä ulkomailla. Geenipoolin lisäys on aika-ajoin suotavaa, jotta rotu saadaan pidettyä elinvoimaisena ja sukusiitosprosentit mahdollisimman alhaisina. Ja mikä tärkeintä sukukatokertoimet korkeina, eli sukutaulusta löytyy mahdollisimman monta eri yksilöä. Itselläni on tämä ajatus kytenyt jo vuosia, koska hirvittää ajatus "kloonaamisesta" ja rodun kissamäärän lisäämisestä, ilman jalostusnäkökulmaa. Lemmikit ovat ihania ja niitähän nämä kaikki lähtökohtaisesti ovat, mutta pelkkä kissamäärän lisäys tähän maailmaan, ei ole tarpeellista. Outcrossit ei toki ei ole oikotie onneen, eikä ne yksinään pelasta rotua, mutta osaltaan niistä kuitenkin on apua, kun linjat valitaan oikein.

Noh, mistä ja miten sitten päädyin hankkimaan amerikkalaisen lyhytkarvan?

Tähän on syypää CFA näyttely, jossa kävin reilu kymmenisen vuotta sitten tutustumassa ja tästä näyttelystä kameran linssiin jäi ainoastaan kuvia hopeatabby AMS uroksesta. Se oli niiin kaunis!! Suuri vahva kroppa, upea hopeaväri ja kuvio, vahva pyöreä pää ja se ilme. Ilme oli sellainen "mammanpienimörökölli", mutta kuitenkin hiukan tiukalla vivahteella, kollin poskineen. Hiukan vitsillä heitin silloin, että tuollaisen mä vielä hankin ja tässä nyt ollaan. Alunperin tarkoitus tuolloin oli ostaa vain lemmikkikissa, mutta kun silloin ei sopivaa löytynyt unohtui etsiminen välissä kokonaan. Muutama vuosi sitten heräsin ajatukseen uudelleen ja hakukoneet laulamaan. Tässä vaiheessa nousi sitten jo ajatus siitäkin, että mitäs jos… Tätähän olisi ehkä mahdollisuus käyttää myös ocicat jalostukseen. Olin yhteydessä useaan kasvattajaan, monessakin eri maassa. Testejä mm.veriryhmän suhteen on testautettu eräälläkin uroksella. Korona-aika toi mukaan haasteet vielä hakemisenkin suhteen. Aina on sanottu, että kasvattaminen ei ole helppoa ja todella voin yhtyä tähän. Jo se, että löydät siitostasoisen kissan voi olla todella vaikeaa. Ihanaa oli kuitenkin huomata, että oman rodun kasvattajissa oli ihmisiä, jotka tukivat ajatustani amerikkalaisen käytöstä.

Kun lopulta olin löytänyt mukavalta ja luotettavalta tuntuvan kasvattajan ja ihanan hopeatabby kollin, tein riskillä varauksen. Vasta kun varaus Kingistä oli vahvistettu, uskalsin kysyä rotukirjaajalta alustavaa hyväksyntää roturisteytykselle. Virallista vastaustahan ei tuolloin saanut, mutta säännöthän tätä ei estäneet. Se oli sitten menoa! Mä olen kamalan huono pitämään salassa mitään "omia onnistumisia", joten olihan tämäkin sitten pakko jollekin kertoa. Ystäväni, sfinx-kasvattaja Merja Niemelä oli pojasta yhtä haltioissaan kuin minäkin, ja jotenkin siinä kävi niin, että Kingistähän tulikin lopulta meidän yhteisomistuskissa ja sitä käytettiin sekä ocicat-, että sfinx-kasvatukseen onnistuneesti.

Projekti etenee

Arvostan sitä, että kissamaailmassa ja varsinkin FIFessa saa hyödyntää roturisteyksiä. Olen seurannut mm.birman ja burman kohdalla tehtyä suurta työtä roturisteytyksien kanssa ja kiitos siitä, uskalsin lähteä tähän itsekin. Osasin varautua jo siihen kaikkeen "kakkavyöryyn", mitä valitettavasti moni on saanut osakseen, niin itsekin. Positiivisen vähän kuitenkin 😉

Itselläni oli nyt edessä tilanne, missä oma naaraani oli vasta pentu ja kasvoi kasvattajansa luona Puolassa. Kingillä alkoi kuitenkin vuoden ikä lähestyä ja pieniä kollittelun merkkejäkin ilmassa. Mietin kaikenlaisia vaihtoehtoja, mutta mikään ei tuntunut järkevältä. Jostain muistin uumenista nousi lause kasvattajakurssilta, että "hyvä alku kasvatukselle on sijoituskissat tai jossain tapauksessa myös kissan liisaaminen". Noniin, siinä se oli, liisaus! Aivan, hyvä idea, mutta mites käytäntö…

Aloin käymään läpi kasvattajia ja naaraita, joilla olisi oikeanlainen taulu, tykkäämäni vahva ja lihaksikas kroppa ja jos todella hyvin kävisi, olisi taulussa omia kollejani. Vaihtoehtoja ei lopulta jäänyt montaa ja lopulta rohkenin ottaa yhteyttä F*Punakuun kasvattaja Siniin. Hänellä asusteli vajaan parin vuoden ikäinen hopeatäplikäs naaras ja sen taulussa loisti meidän Moto ja ensimmäinen ocikollini Snady. Valmiita liisauspohjia ei kissapuolelta oikein löytynyt, joten käytimme koirille tehtyä pohjaa muokattuna ja muutaman kasvattajan silmien kautta. Sini ei miettinyt vastaustaan kauaakaan ja meillä oli lopulta liisaussoppari tehtynä ja yhteinen taival sai alkaa. Lisämausteena seikkailuun tuli vielä pitkä välimatka, mutta onneksi luotettava kasvattaja ja ystävä mukana tässä projektissa.

FI*Punakuun Eye of the Tiger (OCI ns 24) on siis ensimmäinen ocicat, jolle on haettu lupaa ja myös saatu se, FIFen alla tapahtuvalle erikoislupa-astutukselle amerikkalaisen lyhytkarvan kanssa.

Erikoislupa-anomus olikin sitten seuraava askel. Pentuesuunnitelmaa ja lupaa Kissaliitolta anoessa sitä miettii monia asioita vielä paljon tarkemmin, kuin mitä "tavallisessa" kasvatuksessa. Riskejä on kaikessa kasvattamisessa, mutta testaamalla ja tutkimalla saadaan niistä poissuljettua monia. Toki paljon yllätyksiäkin voi olla tiedossa. Oli testattu tai ei. Olisi jännittävää nähdä, toteutuuko niistä haaveista ja toiveista yksikään, mitä tältä yhdistelmältä odotetaan.

H-hetki

Violetti-pentue, helmikuun mukaan syntyi 2.2.2022. Saimme hopeatäplikkään tytön ja hopeatabyn pojan. Valitettavasti hopeatäplikäs pentu menetettiin selkäaukileeseen. Tikru-emo oli ihan supermamma alusta asti ja pentujen kasvu alkoi hyvin tasaisena. Tätä kirjoittaessani "Lissu ja Masa" täyttää pian 7 viikkoa ja niiden luonteenpiirteet ja myös ulkoiset piirteet erottuvat päivä päivältä paremmin. Iloiset, leikkisät, sosiaaliset ja aktiiviset pennut ovat vallanneet jo koko kämpän. On ollut mielenkiintoista seurata, että kumpaa vanhemmista pennut muistuttavat ja meiltähän löytyy nyt "äidin pikku Lissu" ja "iskän klooni Masa". Masa on jo varattu ja Lissu etsii vielä sitä oikeaa, loppuelämänsä kotia, jossa se olisi alkuun sijoituskissana.

Pennut saivat nimikseen FI*SonSon Lipstick Stain ja FI*SonSon Mountain's Majesty. Alkuperäisissä rekisterikirjoissa he ovat rotua XSH (hyväksymätön lyhytkarva) ja kohderotuna on ocicat.

Lissun kanssa kävimme kesällä 2023 SUROKin näyttelyssä tarkistusluokassa/rotuhyväksynnässä ja se hyväksyttiin ensimmäisenä f1 polven ams -jälkeläisena ocicatiksi, EMS-koodilla OCI ns 24 ! Lissu asuu sijoituskodissa parhaiden palvelijoiden ympäröimänä ja beigen ocikaverin kanssa Sittnikowin perheessä ja kun löydämme sopivan kollipojan, on tarkoitus tehdä pentue.

Velipoika "Masa" nykyinen Beppe asustelee Kotkassa Kotilaisten perheessä ocikaverien ja luottopalvelijoiden kanssa. Kuvion takia Beppeä ei rekisteröidä uudelleen, vaan hän saa pysyä ainutlaatuisena. Beppestä on toivottavasti tulossa isukki loppuvuodesta 2023.

Ilokseni voin todeta, että saimme niitä asioita mitä hainkin. Vahva kroppa, upea väri ja kuvio, hyvä pään muoto ja korvien sijainti sekä avoin ilme. Ihanaa jatkaa tätä projektia ja toivottavasti saamme rodulle niitä asioita, mitä tarvitsemmekin, yhteistyössä muiden kasvattajien kanssa.

Iso kiitos kaikille ystäville, tutuille, tsemppaajille ja mukana eläneille yli roturajojen! Suurin kiitos kuuluu sinne Lappeenrantaan FI*Punakuun kissalan Sinille ja Kimmolle, Kotilaisille ja tietysti Uniikki-kissalaan tuesta.